keskiviikko 14. lokakuuta 2009

My-Symbian.com is in trouble

My-Symbian, aikaisemmin My-Communicator, on maailman vanhin vielä pystyssä oleva Symbiania käsittelevä sivusto. Olen käynyt siellä siitä asti, kun ostin ensimmäisen Nokia 9210:ni, ja siellä on listattuna vieläkin samat kommunikaattorille ladattavat sovellukset, mitä Symbianin alkuaikoina tuli markkinoille ja freewarena jaettavaksi.

Mielestäni sivusto on hyvinkin ansainnut paikkansa parhaana Symbian-käyttöjärjestelmään keskittyvänä sivustona, ja mielestäni admin Michał Jerz on pitänyt varsinkin foorumin todella siistinä bottien ajoittaisesta floodaamisesta huolimatta. Toisin kuin esim. All About Symbianin keskustelupalstalla, ei tuolla ole esim. S80-alafoorumin joukossa esim. iPhone- ja Nokia N81-viestiketjuja. Ymmärtääkseni myös aloitetut ketjut vaativat moderaattorin hyväksynnän, mikä tässä tapauksessa todella ihmetyttää minua. Itse yritin tehdä sinne ketjun yli puoli vuotta sitten uudesta S80-ohjelmastani, E-numeroiden hakuohjelmasta, mutta ketjua ei vieläkään ole hyväksytty(?) iPhone-hypetystä alkaa näemmä olemaan jo niin paljon, että entropian lakien mukaisesti se leviää kaikkialle ympäristöön, tässä tapauksessa AAS-foorumien S80-keskusteluihin.

My-Symbian.comissa ketjua ei edes vaadita hyväksyttäväksi, ja silti sen alafoorumit ovat sinne kuulumattomista aiheista täysin puhtaat. My-Symbian.comissa pyörii myös asiantuntevimmat ihmiset aina Forum Nokian jälkeen, ja itse olen aina löytänyt ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan, koskipa se sitten UIQ-, S60-, S90- tai S80-alustan laitetta. Nykyään foorumilla on käynnissä myös kovat Maemo-keskustelut.

My-Symbian on todella suosittu sivusto; noin vuosi sitten Michałin mukaan tiedonsiirtomäärä oli 6-7 gigatavua PÄIVÄSSÄ (herran jumala!), ja uskon tuon olevan noussut vuodessa mm. Maemo-alueen aktiivisuuden lisääntyessä. Sivuston ylläpitäminen maksaa useita satoja euroja kuukaudessa, eikä esim. Google Ads -klikkailuja ja tukilahjoituksia tule tällä hetkellä läheskään tarpeeksi kattamaan puoliakaan siitä summasta. Ostettujen ohjelmien kautta tulevista provisioista ei kannata edes puhua, sillä erittäin harva käyttäjä ostaa My-Symbianin kautta ohjelmia. Sivusto on juuri tämän takia häviämässä Internetistä parin kuukauden sisään, mikä on TODELLA sääli. Lisäksi mm. Nokia on aina käyttäytynyt My-Symbiania kohtaan todella töykeästi, mm. jättänyt sen pois virallisilta linkkilistoilta, lähettänyt arvosteluja varten prototyyppilaitteita pitkällä viivellä ja useasti vasta monen yhteydenoton jälkeen. Kun ajatellaan, mitä sivusto on tehnyt Nokian maineelle, voidaan todellakin ihmetellä Nokian ylimielistä käyttäytymistä. Michał kirjoittaa arvosteluissaan AINA positiiviseen sävyyn, ja ehkä kerran pari mainitsee sivulauseessa, mitä Nokian kannattaisi tehdä tuotteen parantamiseksi. Silti hän ei ole mitenkään hyökkäävän kritisoiva, ja hän osaa ottaa huomioon että laite todellakin on vasta kehitysasteella.

My-Symbian tarvitsee joka ikisen kynnelle kykenevän lahjoitusta, jotta se voidaan pitää verkossa mahdollisimman pitkään. Varsinkin näinä pimeinä taantuman aikoina serverimaksujen odotetaan nousevan, jolloin sivuston rahallinen ylläpitäminen on yhdelle ihmiselle todella vaikeaa.

Keltainen lahjoitusnappula löytyy foorumilta. Olkaa hyvä ja antakaa jonkinlainen lahjoitussumma hänelle, se auttaa paljon.



My-Symbian, formely known as My-Communicator, is the oldest still running site concerning the Symbian operating system. I've been visiting it since I got my first Nokia 9210, and there are still listed all the apps which were available at the time. Including freeware.

I think the site has deserved its place as the best Symbian site, and I think the admin Michał Jerz has kept the forum clean of the bots' timely flooding attempts. Unlike in the case of All About Symbian forums, My-Symbian doesn't have e.g. threads concerning iPhone and Nokia N81 in its S80 subforum, which is for the Nokia Communicators. As I've understood, if you want to make a new thread on AAS, it must get the moderator's approval, but still the place is flooded with irrelevant threads in wrong subforums. It can't help wondering why my totally relevant thread about my new app for S80, the E number database program, even now hasn't had the moderator's approval, and I left it to be approved there over half a year ago. And as you can see, the iPhone hype is so all over the place that you can actually witness the law of entropy taking place there - the iPhone-related subjects overflow into the places where they don't belong.

In My-Symbian.com the thread doesn't need such approval, and still, miraculously, its subforums are completely clean of any irrelevant subject. I think all the savvy tech people visit that forum the most, right after Forum Nokia which is mainly for the developers. From My-Symbian's HUGE amount of messages I've found a solution always when I've searched for it - whether it was about S80, S90, UIQ or S60. And even if I wouldn't have, there's always the option to take part in the discussion e.g. in the form of a new thread.

My-Symbian is immensely popular site; about a year ago, according to Michał, the site's traffic was 6-7 GB a DAY (crikey!), and I strongly believe those figures have grown during the year because, for one, there's currently a very hot Maemo discussion going on. Keeping the site in the Internet consumes Michał's funds several hundred dollars per month, and I think that's an overwhelming price for one person. And the Google Ads clicks and the site supporter donations don't compensate even half of the costs, which is really a pity. The software sales revenues aren't even worth mentioning. This is why the site is going to be showing 404 in a matter of months. In addition to that, Nokia's attitude towards the site really pisses me off, e.g. it has left My-Symbian out of the link lists, although AAS and a lot of small, never-heard-of sites were added with no problem. My-Symbian has added an amazing value to Nokia's products, and the phone giant treats its longest-lasting supporter this way. Also Michał always writes about the phone reviews in positive tune, with maybe telling about a small flaw in a subordinate clause, still moving on to the positive things. He also takes into account the fact that it's still a prototype and subject to changes, and tells this in his writings. Oh, and guess what Nokia does? They always send the prototypes to Michał late, and usually after multiple contact attempts.

Now My-Symbian needs everyone's support so it can be kept on the Internet for as long as possible. Especially in these economically dark times I can only see the running costs rise, and that's why the site is currently so volatile to simply vanish some day.

The yellow donate button is on the forum. Please donate some amount as it helps him to cover the costs better.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kiitos hyvästä blogista. Michalin ammattitaito ja Nokia-myönteisyys on kiitoksen ja tuen arvoinen asia.

Taustalla saattaa olla jonkin yksittäisen Nokialaisen "kauna" Michalia kohtaan.

Toivottavasti tällaiset asiat voitaisiin haudata ja Nokia voisi osallistua sivuston tukemiseen. Tuolla Venäjän puolella näyttää jopa vastustajat (Eldar) saavan enemmän Nokian sympatiaa puolelleen, kuin tämä Nokia myönteinen sivusto.

Sami kirjoitti...

Ihan totta puhut, ja vaikuttaa todellakin siltä että Nokialla on jonkinnäköinen kauna Michalia kohtaan. No, mene ja tiedä.

My-Symbian.com-foorumilta Guse? En arvannut että olisit Suomesta.

Miguel kirjoitti...

Hi,
would it be possible for you to dig up an email address of somebody at Nokia in a position of responsibility so that we could all fire emails off at him to take my-symbian into account?

Sami kirjoitti...

Well I don't know who the person is who continuously ignores Michal, but I think the employee is working for Nokia Poland. Michal today wrote also that his requests were mainly ignored by Maemo Marketing Manager who didn't even respond to his e-mails!